Haku
Viitteet 21-30 / 52
Rapatessa roiskuu – koronatukien kohdentaminen ei täysin onnistunut
(19.11.2021)
Euro & talous. Blogi
Euro & talous. Blogi
Yritysten tukeminen julkisilla varoilla oli keskeinen osa talouspolitiikan vastausta koronakriisiin. Ilman niitä taantuma olisi voinut osoittautua paljon toteutunutta syvemmäksi ja pidemmäksi. Yritystukiin käytettyjen ...
Tarjonnan pullonkaulat vaikuttavat talouteen laaja-alaisesti
(17.12.2021)
Euro & talous 5/2021
Euro & talous 5/2021
Maailmantalouden kasvua haittaavat tarjontahäiriöt sekä raaka-aineiden ja kuljetusten hintojen nousu vaikuttavat väistämättä myös Suomen talouteen. Teollisuustuotanto on kuitenkin palautunut pandemiaa edeltäneelle tasolleen, ...
Helppolukuinen yhteenveto : Venäjän hyökkäys muistuttaa rahoitusjärjestelmän hyvän riskinkantokyvyn tärkeydestä
(04.05.2022)
Euro & talous 1/2022
Euro & talous 1/2022
Suomen rahoitusjärjestelmä on pysynyt vakaana, mutta epävarmuus on kasvanut. Yleinen hintataso nousee nopeasti samalla, kun talouskasvun odotetaan hiipuvan. Välttämättömien kustannusten ja lainanhoitomenojen kasvu kiristää ...
Pankkien osuus yritysrahoituksessa kasvanut Suomessa
(21.05.2015)
Euro & talous 2/2015
Euro & talous 2/2015
Euroalueen PK-yritysten rahoitusvaikeudet ovat hiljalleen helpottumassa. Suomessa rahoituksen saatavuus on rahoituskyselyjen mukaan edelleen toiminut, mutta lainaehdot ovat tiukkenemassa. Vakuusvaatimukset ovat lisääntymässä, ...
Jarruttavatko heikosti menestyvät yritykset talouskasvua?
(19.06.2018)
Euro & talous 3/2018
Euro & talous 3/2018
Suomessa kannattamattomien eli ns. zombie-yritysten määrä ja osuus ovat kasvaneet koko 2000-luvun ajan. Parhaimmillaan noin 10 prosenttia koko yrityskannan työvoimasta ja pääomasta on ollut tällaisissa yrityksissä.Tällaiset ...
Viekö voittaja kaiken – uutta tietoa yritysten tuottavuudesta
(30.11.2016)
Euro & talous. Blogi
Euro & talous. Blogi
Viimeaikainen globaali talouskeskustelu on kärjistäen keskittynyt voittajien ja häviäjien löytämiseen.
Yritysten markkinavoima on kasvanut muualla paitsi Suomessa
(21.09.2018)
Euro & talous. Blogi
Euro & talous. Blogi
Yhdysvalloissa sekä monissa muissa kehittyneissä maissa havaittu yritysten markkinavoiman trendinomainen nousu on puhuttanut ekonomisteja viime vuosina paljon. Ilmiöstä keskusteltiin hiljattain esimerkiksi keskuspankkiirien ...
Yritysten velkakestävyys keskeisin rahoitusvakaudellinen haavoittuvuus Yhdysvalloissa
(21.05.2019)
Euro & talous. Analyysi
Euro & talous. Analyysi
Yhdysvaltojen merkittävimmät rahoitusvakauden haavoittuvuudet kohdistuvat yritysten velkaantumiseen ja yritysrahoituksen hinnoitteluun.
Suomen Pankki käynnisti toimintansa yritystodistusmarkkinoilla
(22.04.2020)
Euro & talous 1/2020
Euro & talous 1/2020
Suomalaiset suuret ja keskisuuret yritykset hakevat lyhytaikaista rahoitusta kotimaiselta yritystodistusmarkkinalta. Koronakriisin tulo Suomeen johti perinteisten sijoittajien osittaiseen poistumiseen markkinalta. Suomen ...
Vihriälän ryhmä ja kriisiin vastaavan talouspolitiikan kolme vaihetta
(15.05.2020)
Euro & talous. Blogi
Euro & talous. Blogi
Vesa Vihriälän johtaman professoriryhmän 8.5. julkaistu raportti on painava kannanotto koronakriisin nostamiin kysymyksiin. Raportin ”Talouspolitiikan strategia koronakriisissä” laatijoiden ryhmään kuuluvat Vihriälän lisäksi ...