Suomen talouskasvu jatkunut hitaana
(16.10.2015)
Julkaisija
Suomen Pankki
2015
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:bof-201510161422Tiivistelmä
Suomen talous on kasvanut vain niukasti alkuvuonna, ja teollisuuden tuotanto supistuu edelleen. Viimeisimmät viennin ennakkoluvut olivat kaikilla päätoimialoilla heikot, mutta öljytuotteiden ulkomaankaupan takaa on viime kuukausina paljastunut hieman parempaa kehitystä joistakin hyödykeryhmistä. Esimerkiksi henkilöautojen ja risteilyalusten valmistus on kasvattanut vientiä. Rakennusalan suhdannetilanteen paranemisesta on myös saatu merkkejä. Työmarkkinoilla jyrkin heikentyminen näyttää hidastuneen.