Teknologia ja kilpailukyky

Abstract

Kilpailukyky jaetaan hintakilpailukykyyn ja reaaliseen kilpailukykyyn. Porterin arvoketjulla myös reaalinen kilpailukyky voidaan jakaa kattavasti eri komponentteihin, joista monet ovat julkisessa keskustelussa jääneet vähemmälle huomiolle. Paljon puhuttu alhaisiin tuotannontekijäkustannuksiin perustuva kilpailuetu ei ole yhtä kestävällä pohjalla kuin erikoisosaamiseen, asiakassuhteiden hallintaan tai jatkuvaan kehitykseen perustuva kilpailuetu. Teknologia vaikuttaa keskeisesti teollisuusyrityksen menestykseen. Käytännössä uusilla tekniikoilla pyritään parantamaan tuotantoprosessin tuottavuutta, tuotteiden laatua tai tuotannon joustavuutta. Yritys voi kehittää teknologiaansa innovaatioilla tai diffuusiolla. Innovaatiot perustuvat yleensä tutkimus ja kehitysyksikön tuloksiin tai tekemällä oppimiseen. Innovaation onnistumiselle ovat tärkeitä erilaiset kannustemekanismit kuten patentit ja nykyisin yhä merkittävämmät ensimmäisenä olemisen edut. Kaikkea yritys ei kuitenkaan innovoi itse. Tällöin se kehittää teknologiaansa diffuusiolla. Erot teknologian hyödyntämisessä eri maiden välillä perustuvat useisiin tekijöihin. Kotimainen kilpailu on yksi merkittävä kilpailukyvyn vaikuttava tekijä. Toimittajien ja alihankkijoiden hyvä kilpailukyky on myös tärkeää teollisuuden kilpailukyvylle. Lisäksi samantyyppisillä aloilla toimivien yritysten on havaittu vahvistavan toisiaan. Osaavat työntekijät muodostavat kuitenkin yrityksen osaamisen ytimen eikä julkisen vallan harjoittama teollisuuspolitiikkakaan ole merkityksetöntä. Empiirisissä tutkimuksissa tuottavuuden on havaittu olevan yksi elintason pääselittäjä. Teknologinen osaaminen näyttää selittävän yleisemminkin eroja mm. eri maanosien NIC-maiden kasvun välillä. Myös Kaldorin paradoksi näyttää ratkeavan innovaatioiden ja diffuusion avulla. Hintakilpailukyvyllä ei ole havaittu olevan merkitystä kansantalouksien pitkän ja keskipitkän aikavälin kilpailukyvylle