Bonus caps, deferrals and bankers' risk-taking

Abstract

Regulators restrict bankers’ risk-taking by bonus caps or deferrals. We derive a structural model to analyze these compensation regulations and show that for a risk-neutral banker subject to positive switching costs of reducing bank risk, a bonus deferral is impotent while a sufficiently tight bonus cap reduces risk-taking. The model suggests that a bonus cap that equals fixed salary (as in the EU) reduces risk on average by 13% under conservatively calibrated positive switching costs. Further, the bonus cap would have considerably reduced risk-taking incentives in most US banks that did poorly during the global financial crisis. We also show that the bonus deferral is effective if the banker is risk-averse and the switching costs are not too high.

Tässä tutkimuksessa mallinnetaan pankinjohtajien bonukset sarjana osto-optioita, jotka perustuvat pankin tuleviin voittoihin. Bonuksille asetettava enimmäisraja sekä bonusten määräytymisjakson pidentäminen vähentävät pankinjohtajien halukkuutta ottaa riskiä. Toisaalta myös riskinoton kustannukset vaikuttavat optimaaliseen riskinoton määrään. Yhdysvaltain suurimpien pankkien ja niiden pääjohtajien palkitsemisaineistoon kalibroitu malli osoittaa, että bonusten määräytyminen pidemmältä kuin normaalilta vuoden voitonlaskentaperiodilta ei juuri vaikuta riskinottoon. Sen sijaan bonusten enimmäisraja vähentää tehokkaasti riskinottoa. Näin ollen Euroopan unionin sopima bonusten enimmäisraja vähentää pankkien riskinottoa, kun taas Yhdysvaltain Dodd–Frank-lain sisältämä bonusten takaisinperintämahdollisuus voi jäädä tehottomaksi.