Pankkisääntely ja valvonta : Oikeuspoliittinen tutkimus säästöpankkien riskinotosta

Abstract

Tutkimuksessa arvioidaan, millaiset kriteerit ideaalisen pankkilainsäädännön ja -valvonnan tulee täyttää, kun sopimukset, normit ja niiden valvonta ovat informaatio-ongelmien takia epätäydellisiä.Pyrkimyksenä on määritellä sellaisen rahoitusjärjestelmän vakautta tukevan sääntely- ja valvontajärjestelmän piirteitä, joka tarjoaa tehokkaat kannustimet noudattaa normeja ja sitoutua lainsäätäjän tavoitteisiin sekä korjaa informaation epäsymmetriasta johtuvia ongelmia. Johtopäätökseksi saadaan, että tehokas sääntely ja valvonta edellyttävät toimintaolosuhteita, joissa kiinnitetään huomiota eri osapuolten sitoutumiseen, joissa toimii markkinakuri ja joissa toimijoiden, esimerkiksi pankin johdon ja valvojien, toimintaa kontrolloidaan.Tällaisen toimintaympäristön voi olettaa tukevan ns. moraalikatoon liittyvän liiallisen riskinoton minimoitumista. Tutkimuksessa ei kuitenkaan ensisijaisesti suositella nojautumista kontrolliin, vaan katsotaan, että lainsäädännön ja valvonnan tulee perustua sitoutumiseen ja markkinakuriin. Tutkimuksen empiirisessä osassa haetaan vastausta siihen, missä määrin säästöpankkien liiallinen riskinotto erityisesti 1980-luvun lopulla johtui lainsäädännön rakenteellisista vääristymistä sekä pankkien omasta tai niiden valvojien käyttäytymisestä. Tuomioistuinten normitulkintoja arvioidaan myös liiallisen riskinoton ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Säästöpankkien omat pääomat ovat olleet pienemmät kuin liikepankkien.Lainsäätäjä tasapainotti tätä eroa asettamalla säästöpankeille tiukemmat toimintaa rajoittavat säännökset kuin liikepankeille.Talletuspankkilain voimaantuloon saakka tämä oli keskeinen lähtökohtaero näiden pankkiryhmien sääntelyssä. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että tämä ero ei riittävästi näkynyt pankkien, valvontaviranomaisten tai tuomioistuinten käyttäytymisessä.Myöskään yksittäiset normit eivät olleet sopusoinnussa lähtökohdan kanssa.Siksi liian pieni oma pääoma ei tarjonnut riittäviä kannustimia liiallisen riskinoton ehkäisemiseksi eikä toiminnan turvaamiseksi riskien realisoituessa.