Keskuksen ja alueiden välisten suhteiden kehitys Venäjällä 1992-1997

Abstract

Neuvostoliiton hajottua keskuksen ja alueiden väliset suhteet alkoivat etsiä uusia muotoja alueilta lähteneiden aloitteiden pohjalta.Käytännössä vallan- ja vastuunjakokysymyksiä ei kuitenkaan pystytty heti selkeästi ratkaisemaan.Sekä federaatiosopimus että perustuslaki toivat keskuksen ja alueiden välisiin suhteisiin laillisen perustan, mutta eivät ratkaisseet useita alueyksiköiden väliseen hierarkiaan liittyviä kysymyksiä. Tämä on johtanut alueiden keskinäiseen kilpailuun keskushallinnon myöntämistä etuuksista.Keskuksen ja alueiden välisen tulonjaon osalta tätä on edesauttanut Venäjän epäselvä tulonjakopolitiikka. Alueiden keskinäinen yhteistyö on maantieteellisesti suhteellisen laajaa, mutta käytännön tasolla tehotonta.Keskushallinto on luonut aluesuhteita lähinnä uudistusmielisten kuvernöörien ja presidentin alue-edustajien kautta.Vuonna 1997 ns. vallanjakosopimusten solmiminen nopeutui.Niiden kussakin tapauksessa erilainen sisältö vahvisti edelleen alueiden suurempaa eriarvoisuutta.Eriarvoisuus ei ole ongelma sinänsä, mikäli sille on selkeät perusteet. Nykyisessä tilanteessa olisi tärkeää täsmentää keskuksen ja alueiden välistä vastuun ja vallanjakoa, saada tasoitettua alueiden välisiä suuria elintasoeroja ja edistää maan säilymistä yhtenäisenä kokonaisuutena. Asiasanat: Venäjä, alueet, fiskaalifederalismi