BOFIT Kiina-ennuste 2012-2014 / 2
(13.09.2012)
Numero
2/2012Julkaisija
Suomen Pankki
2012
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:bof-20140807834Tiivistelmä
Kiinan talouskasvu on hidastunut edelleen kevään ja kesän aikana. Jo tehtyjen ja tulossa olevien elvytystoimien ansiosta kasvun uskotaan vuosina 2012-2013 yltävän kuitenkin vielä 8 prosentin tuntumaan. Tulevaisuudessa rakennetekijät hidastavat kasvua yhä suuremmalla painolla. Vuonna 2014 kasvuvauhdin odotetaan painuvan 7 prosenttiin. Elvytystoimia ja talouspolitiikan toimintavapautta rajoittavat edellisen elvytyskierroksen ylisuuresta luototuksesta aiheutuneet ongelmat. Riskit ennustettua huonommasta kehityksestä ovat kasvaneet kansainvälisen tilanteen heikkenemisen myötä.