EU:n tuomioistuin linjasi EKP:n poikkeustoimet mandaatin mukaisiksi
Nieminen, Maritta (18.06.2015)
Julkaisija
Suomen Pankki
2015
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:bof-201606211229Tiivistelmä
Euroopan unionin tuomioistuin vahvisti 16.6.2015 antamassaan ennakkoratkaisussa1, että EKP ei ylittänyt mandaattiaan päättäessään rahapoliittisten suorien kauppojen ohjelmasta (Outright Monetary Transactions, OMT) vuonna 2012. Tuomioistuimen mukaan ohjelman puitteissa jälkimarkkinoilla tehtävillä valtion velkakirjojen ostoilla ei myöskään rikota julkisen sektorin keskuspankkirahoituksen kieltoa. Ratkaisun taustalla on Saksan perustuslakituomioistuimen ennakkoratkaisupyyntö, jossa pyydettiin EU:n tuomioistuinta ottamaan kantaa siihen, annetaanko unionin perussopimuksissa EKP:lle oikeus ottaa käyttöön OMT:n kaltainen ohjelma, kuuluuko ohjelma EKP:n toimivaltaan ja onko ohjelma sopusoinnussa julkisen sektorin keskuspankkirahoituskiellon kanssa.