Henkivakuutussektorin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiarvion yhteenveto
(17.06.2025)
Julkaisija
FinanssivalvontaFIN-FSA
2025
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025061871695Tiivistelmä
Finanssivalvonta on julkaissut yhteenvedon arviostaan sen valvonnan piiriin kuuluvien henkivakuutusyhtiöiden toimintaan liittyvistä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen sektorikohtaisista riskeistä. Finanssivalvonnan arvion mukaan henkivakuutusyhtiöihin sektoritasolla kohdistuva kokonaisriski rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen osalta on melko merkittävä eli toiseksi alin neliportaisella asteikolla. Finanssivalvonnan arvion mukaan henkivakuutusyhtiöillä on parannettavaa riskien hallintakeinoissa, erityisesti asiakkaan tuntemiseen sekä tuntemistietojen päivittämiseen liittyvissä toimissa. Sektorin sisällä on myös suuria eroja epäilyttävien liiketoimien havaitsemissa ja ilmoittamisessa. Finanssivalvonta pitää tärkeänä, että yhtiöillä on rahanpesuun ja terrorismin rahoittamiseen liittyvien riskien hallitsemiseen riittävät resurssit.