Heikki Valvanteen arkisto
Valtiotieteen tohtori Heikki Valvanne (1919–1985) työskenteli Suomen Pankissa vuosina 1945–1974. Hän aloitti tutkijana, yleni johtajaksi vuonna 1957, sitten johtokunnan vt. jäseneksi ja lopulta johtokunnan jäseneksi vuosiksi 1968–1974. Erottuaan Suomen Pankista Valvanne siirtyi Mortgage of Bank of Finlandin toimitusjohtajaksi vuosiksi 1974–1983. Hänellä oli lisäksi lukuisia luottamusvirkoja. Heikki Valvanteen lähes 30-vuotinen ura Suomen Pankissa ajoittuu ns. kahlitun rahan aikaan. Raha- ja valuuttamarkkinoitten säätelykaudella Suomen Pankin vaikutusvalta ulottui paljon rahamarkkinoita laajemmalle. Tämä näkyy myös Valvanteen laajassa, aiheittain järjestetyssä arkistossa. Kansioitten nimet ulottuvat raha- ja luottopolitiikasta valtiontalouteen, suhdannepolitiikkaan, tulopolitiikkaan, sijoitustoimintaan, finanssitoimikuntaan, rahauudistukseen, investointeihin ja puolustustaloudelliseen suunnitteluun. Ensimmäiseksi julkaisuarkistossa julkaistaan vuoden 1967 devalvaation valmisteluita ja toteutusta kuvaava kansio nimeltään ”Operaatio Esteri 1967”. Heikki Valvanteen arkisto digitoidaan ja julkaistaan kokonaisuudessaan lähivuosina.
Uusimmat julkaisut
-
Operaatio Esteri: vuoden 1967 devalvaation suunnittelu ja toteutus
Suomen Pankki
(15.12.1967)