Poliittiset muutokset lisäävät maailmantalouden näkymien epävarmuutta
(13.12.2016)
Volyymi
24Numero
5/2016Julkaisija
Suomen Pankki
2016
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:bof-201612131520Tiivistelmä
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 2017–2019 reilun 3 prosentin vauhtia eli hieman nopeammin kuin 2016. Maailmankaupan kasvu kiihtyy ennustejaksolla mutta pysyy viime vuosien tapaan hitaana suhteessa BKT:hen. Markkinoiden ensivaikutelmat Yhdysvaltain tulevasta talouspolitiikasta ovat vahvistaneet dollaria, voimistaneet inflaatio-odotuksia ja nostaneet pitkiä korkoja erityisesti Yhdysvalloissa mutta myös Euroopassa. Arviot Yhdysvaltain tulevasta talouspolitiikasta ovat kaiken kaikkiaan vielä hataralla pohjalla. Brexit varjostaa etenkin Britannian mutta jonkin verran myös muun Euroopan kasvunäkymiä. Euroalueen kasvun odotetaan jatkuvan melko ripeänä kotimaisen kysynnän vetämänä. Kiinan kasvu jatkuu vahvana ja ylläpitää maailmantalouden kohenemista.
Julkaisuhuomautus
Ennusteen oletukset