Pitkittynyt taantuma heikentää nuorten sukupolvien asemaa Suomessa
Kinnunen, Helvi; Mäki-Fränti, Petri (11.03.2016)
Julkaisija
Suomen Pankki
2016
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:bof-201603111035Tiivistelmä
Pitkään jatkunut taantuma uhkaa katkaista sukupolvesta toiseen jatkuneen elintason kasvun Suomessa. Nuorten kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvu on heikentynyt tuntuvasti, kun samalla vanhempien ikäluokkien tulokehitys on ollut keskimäärin vahvaa. Pienituloisten osuus on kasvanut sekä nuorissa että vanhoissa ikäryhmissä. Keskituloisissa on eläkeikäisten osuus kasvanut voimakkaasti.