Talouskriisit muuttavat makrotaloustieteen suuntaa

Abstract

Vuonna 2007 Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden hyytyminen sysäsi alkuun rahoituskriisin, joka vuonna 2008 levisi globaaliksi talouskriisiksi ja kuluvana vuonna valtioiden velkakriisiksi. Kriisin syvyys yllätti taloustieteilijät ja talouspoliittiset päättäjät. Ekonomistikunnan sisällä on erilaisia käsityksiä kriisin ja sen leviämisen syistä. Erilaiset näkemykset heijastuvat erimielisyyksinä siitä, millaisella talouspolitiikalla kriisiä tulisi hoitaa. Tämä ei ole historiallisten talouskriisien joukossa poikkeus sikäli, että kriisien myötä on usein ennenkin virinnyt intensiivinen keskustelu makrotaloustieteen tilasta. Jotkut puhuvat makrotaloustieteen kriisistä, toiset taas uudelleen arvioinnin ja kehitystyön tarpeesta. Joka tapauksessa kriisi on asettanut makrotaloustieteen kritiikin kohteeksi niin hallitsevan tutkimustradition, metodologioiden kuin mallienkin osalta. 1930-luvun lama synnytti makrotaloustieteen. Syntyi kokonaistuotannon ja työllisyydenlyhyen aikavälin vaihteluihin liittyvä kysymyksenasettelu, joka perustui Keynesin ajatuksiin. 1970-luvun stagflaatio taas merkitsi keynesiläisen makrotaloustieteen ankaraa kritiikkiä ja kriisiä. Talouskriisien ja makrotaloustieteen kehityksen vuorovaikutus on ymmärrettävää, sillä syvät lamat ja talouskriisit ovat hyvinvointivaikutuksiltaan merkittäviä. Syntyy tarve kehittää taloustiedettä tulevien kriisien välttämiseksi. 1930-luvun talouslamassa ja syvissä markkinatalousjärjestelmää koetelleissa talouskriiseissä kritiikki on usein levinnyt niin laajalle, että jopa markkinatalousjärjestelmän elinkelpoisuus on asetettu kyseenalaiseksi.