Unions, wages and employment in Finland

Reduced form wage and employment equations stemming from a bargaining framework are estimated with two-step method proposed by Engle and Granger (1987). Quarterly data for manufacturing and aggregate private sector is used. Step response functions due to various shocks were calculated by dynamic simulation. Adjustment was rather fast in general. If the actual real wage-employment combination is considered as inappropriate, it is not due to labour market rigidities. It rather implies that the equilibrium is inappropriate. Out-sample short-run forecasts were also simulated. In addition to standard variables several tax variables as also a proxy for union power was included. The positive effect found for union strength on both wages and employment in manufacturing industry is not evaluated as an evidence for efficient contract model.

Tässä keskustelualoitteessa analysoidaan palkkojen ja työllisyyden määräytymistä Suomen järjestäytyneillä työmarkkinoilla. Ammattiliittojen ja yritysten välinen neuvotteluasetelma määrittää tarkastelukehikon. Empiiriset yhtälöt estimoidaan Grangerin ja Englen (1987) esittämällä kaksivaiheisella menetelmällä, jonka etuna on pitkän aikavälin vaikutuskertoimien ja lyhyen ajan dynamiikan "luotettava" yhdistäminen. Tulosten mukaan sekä reaalipalkat että työllisyys sopeutuvat varsin nopeasti tasapainotasoonsa. Kyseessä ei kuitenkaan ole tasapaino täystyöllisyyden mielessä, vaan lähinnä eräänlainen neuvottelutasapaino. Se syntyy prosessissa, jossa neuvotteluosapuolet etsivät omalta kannaltaan optimaalista ratkaisua. Jos siis toteutunutta työllisyyskehitystä ei pidetä tyydyttävänä, syynä on epätyydyttävä palkkojen ja työllisyyden "tasapainokombinaatio". Tähän tasapainoon voidaan vaikuttaa sen määräävien tekijöiden kautta. Sen sijaan palkkajäykkyyden merkitys on toissijainen. Tulosten mukaan väitteet ammattiliittojen vahvistumisen aiheuttamasta työttömyyden lisääntymisestä eivät saa tukea varsinkaan teollisuudessa. Myös tuontipanosten kallistumisen vaikutus osoittautuu marginaaliseksi. Sen sijaan verotustekijöiden negatiivinen työllisyysvaikutus on suuri. Silti vahvan kysynnän rooli keskeisimpänä työllisyyttä ylläpitävänä tekijänä piirtyy selkeänä myös tämän tutkimuksen tuloksissa.