Julkisen talouden konsolidointi EU-maissa 1990-luvulla

Abstract

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana julkisen talouden alijäämien supistaminen on teollisuusmaissa perustunut pääosin kokonaisverotuksen kiristämiseen.Kasvava empiirinen evidenssi viittaa kuitenkin siihen, että rakenteellisen budjettialijäämän supistaminen verotusta kiristämällä ei tuota kestävää julkisen talouden rahoitusaseman paranemista.Konsolidoinnin onnistumiselle näyttäisi olevan keskeistä se, että toimenpiteiden pääpaino on budjetin menopuolella ja että menoleikkauksilta eivät säästy poliittisesti herkimmätkään budjetin menoluokat kuten tulonsiirrot, sosiaaliturva, julkisen sektorin palkat ja työllisyys. Epäonnistuneelle tasapainottamiselle sen sijaan näyttäisi olevan tyypillistä laajapohjainen verotuksen kiristäminen ja varsinkin kotitalouksien verotuksen ja sosiaaliturvamaksujen korottaminen. Menoleikkaukset ovat puolestaan kohdistuneet lähes yksinomaan julkisten investointimenojen supistamiseen. Lähes kaikissa EU-maissa julkisen talouden alijäämät ovat supistuneet merkittävästi 1990-luvun alusta osin suhdannesyistä, mutta valtaosaltaan rakenteellisten toimenpiteiden seurauksena. Maittaiset erot toimenpiteiden rakenteessa ovat kuitenkin huomattavat.Tutkimustulosten valossa Pohjoismaat ja Iso-Briannia ovat selvimmin noudattaneet julkisen talouden tasapainottamisessa linjaa, joka vakaannuttaa julkisen talouden rahoitusaseman kestävällä tavalla.Sen sijaan Belgiassa, Irlannissa, Itävallassa ja Portugalissa konsolidointi on perustunut lähes yksinomaan verotulojen voimakkaaseen kasvuun.Espanjassa, Italiassa, Kreikassa, Ranskassa ja Saksassa yli puolet julkisen talouden rahoitusaseman paranemisesta on toteutettu korottamalla veroja. Asiasanat: finanssipolitiikka ja julkisen talouden alijäämä